Rokotukset ovat osa eläimen perusterveydenhuoltoa ja tärkeä suoja tarttuvien tautien ennaltaehkäisyssä. Rokotuskäynnillä tehdään aina eläimen kliininen perustutkimus, jotta omistaja saa tietoa ja eläinlääkärin arvion eläimensä terveydentilasta esim. hammashoidon tarpeesta ja samalla tarkistetaan, että eläin on terve rokotettavaksi.
Terveystarkastuksella on hyvä käydä muutoinkin kuin rokotusten yhteydessä, sillä terveystarkastus on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Ikääntyvillä lemmikeillä voi esiintyä useita erilaisia terveydellisiä haasteita, joista useimpia pystytään tutkimaan ja hoitamaan. Myös liikunnallisten koirien terveydentila on hyvä säännöllisesti käydä tarkistuttamassa ammattilaisella. Terveystarkastuksen yhteydessä voidaan ottaa tarvittaessa myös verinäyte peruselinarvojen ja verenkuvan määrittämiseksi.
Terveystarkastusten ja yksilöl
Muita terveydenhuoltoon liittyviä toimia ovat esim. loishäädöt ja mikrosirutukset sekä mm. lemmikkipassit.
Uutena palveluna tarjoamme ensimmäisinä Koillismaalla verenpaineen mittausta hereillä olevilla potilailla (mm. munuaisten vajaatoimintaa sairastavien kissojen seuranta). Kysy lisää puhelimitse 040 679 7107.
Meillä pystytään mittaamaan silmätutkimuksen yhteydessä myös silmänpainetta, joka edesauttaa joidenkin silmäsairauksien diagnostiikkaa oleellisesti ja helpottaa silmiin erikoistuneiden eläinlääkärien konsultoimista.
Käytössämme on myös video-otoskooppi korvien tutkimiseen ja korvahuuhteluiden tekemiseen.
ma ja ke 8-16
ti 9-17
to 9-16
pe 8-14
© Eläinlääkäriasema Onni Oy | Web Mainostoimisto Davas | Kuvat Kreeta Käkilehto